|
Pyhäjärvellä rakennetaan lisämajoitustilaa |
 |
Pyhäjärven kirkonkylässä suomalaisen Musakan rantahotellin lisärakennus on edistynyt hyvin vuoden 2003 kesällä. Katto oli valmiina syyskuussa, ja sisätiloja päästiin rakentamaan ennen talvea.

Pyhäjärvi, Musakka
Sortanlahden laivastotukikohta on nyt kokonaan hylätty, ja portilla vartioi enää siviilipukuinen mieshenkilö. Entinen laituri, jolta Konevitsaan kulkevat laivat ottivat matkustajia, on kadonnut kokonaan. Siksi nyt Konevitsaan kuljetaan hylätyn laivastotukikohdan kautta. Sotalaivat ruostuvat laiturilla, ja puolisen tusinaa laivaa makaa jo puoliksi uponneena Laatokan veteen. Syyskuun lopulla 2003 yhtä uponneen laivan puuosia poltettiin poroksi.
Entisen torpedovaraston, Konevitsan eteläisen Pyhän Marian skiitan kunnostustyöt ovat edenneet, ja kirkkosalin vanhat muodot on palautettu. Kirkossa ei enää ole merkkejä torpedojen varastoinnista. Skiitan eteläpuolella on edelleen kaksi isoa torpedoa puulaatikoissa, mutta entinen upseerirakennus on otettu jälleen jonkinlaiseen käyttöön oltuaan hylättynä muuta vuosi sitten. Käkisalmen–Kiviniemen päätielle on ilmestynyt syksyllä 2003 Konevitsaan suomeksi opastava kyltti.
[Top of the page]
|
|
Pälkjärvellä on tehty talkootöitä |
 |
Pälkjärven sankarihaudat ja kirkon rauniot olivat ennen talvea 2003 hyvässä kunnossa, kun alueella oli kaadettu puita ja pensaita. Myös hautausmaa on pidetty esimerkillisessä kunnossa.

Pyhäjärvi, Musakka
Sen sijaan Pälksaaren komean mielisairaalan funkkistalon alennustila jatkuu. Upea järvimaisema avautuu tyylikkään rakennuksen katolta, josta on revitty suurin osa kattopelleistä irti. Ehjissä rakennuksissa majailee nuoria miehiä toipumassa raskaasta venäläisestä elämästä. Päärakennuksen oven yläpuolella on edelleen Karjalan maakunnan vaakuna ja vuosiluku 1924.
[Top of the page]
|
|
Rautjärven Ilmeellä eletään luontaistaloudessa |
 |
Rajan tuntumassa kuihtuva Ilmeen kylä elää hiljaiseloaan. Hovin yhteydessä on iso rajavartioston tukikohta, jossa osa isoista rakennuksista on raunioina. Kylän asukkaiden elämä alkaa muistuttaa entistä enemmän luontaistaloutta.

Rautjärvi, Ilmee
[Top of the page]
|
|
Lenin katosi Raudusta |
 |
Raudun pitäjä on taantunut samaan aikaan kun keskusta on kehittynyt. Entisen kirkon edustalta on kadonnut Leninin päätä esittävä patsas jalustoineen, ja samalla aukion kaupat ovat kohentuneet ja parantaneet palveluaan.

Rautu
Vilkkaan rautatieaseman luo on kehittynyt pikkubussien liikenneverkosto muualle Kannaksen alueelle. Maaseudulla on kuitenkin hiljaisempaa.
Korleen kylään johtanut heikkokuntoinen silta on kokonaan hajonnut, Sirkiänsaaren pohjoispuolella on entinen metsänhoitajan rakennus rikottu kokonaan ja Mäkrän kylän siisti ilme tuntuu rapistuneen. Riikolan kylässä on sentään avattu uusi kauppa.
[Top of the page]
|
|
Ruskealan kirkkoa rakennetaan |
 |
Ruskealan uuden kirkon kivijalka ja kellari on valmis. Seiniä pyrittiin rakentamaan syksyllä 2003 ennen lumen tuloa.

Ruskeala kk
Huhujen mukaan Sortavalan ortodoksinen kirkko on ilmaissut halunsa koristella ekumeeninen kirkko sisältä, joka kirkon puuhamiesten mukaan säästäisi projektin rahoituksessa huomattavasti.
Kirkko tulee korkealle paikalle aivan vanhan kirkon kivijalan viereen. Ruskealan hautausmaa oli syksyllä 2003 luovutetun Karjalan parhaiten ylläpidetty suomalainen hautausmaa.
Ennen niin hiljainen ja autioitumassa ollut Kirkkolahti ei ole enää entisensä. Suunnilleen siihen paikkaan, minne suomalaiset rakensivat joitakin vuosia sitten retkeilijöiden käyttöön laavun ja nuotiopaikan, ovat nyt venäläiset rakentamassa mökkikylää.
Koska maantieyhteydet lähimmältä asfalttitieltä ovat kuoppaisia hiekkateitä, tullee paikka kiinnostamaan vain maastoautoilla ajavia venäläisiä.
Ruskealan luoteisnurkan Höksölän Ilmakosken villatavaratehtaalle johtava tie on suljettu puomilla. Tehtaan raunioihin on kunnostettu muutama huone, ja paikka tarjoaa venäläisille metsästysmajan palveluita. Koski kuohuaa vapaana.
[Top of the page]
|
|
Tulipalo tuhoaa Räisälässä |
 |
Räisälän kirkolla on avattu uusi kahvila ”Räisälä” ja sen yhteyteen suuri kauppa. Muualla on rapistunutta.

Raisala, Unnunkoski
Unnunkosken kansakoulu on palanut ja sen myötä majoitustilat vähentyneet alueella. Myös Rautakopran kylässä ollut kookas suomalainen puutalo on palanut, ja sen paikalla on enää kivijalka.
Ivaskan kylässä on myös palanut vanha kookas suomalainen puutalo.
[Top of the page]
|
|
Sakkolan Kiviniemen suosio kasvaa |
 |
Kiviniemen kauppapaikka kasvaa. Koskimaiseman tarjoavan kahvilan aluetta on hieman kunnostettu. Kosken pohjoispuolelle on noussut muutama uusi kahvila ja kauppa. Savustettua siikaa ja muita kaloja myydään nyt joka päivä aamusta iltaan.

Sakkola, Kiviniemi
Entisen Röykkylän kylän alueella on avattu huippumoderni mökkikylä Green Village. Se piiloutuu aitojen taakse, vahvasti vartioituna.
Sakkolan Lapinlahden kylän keskelle, säilyneiden suomalaistalojen viereen, ollaan rakentamassa Kannaksen kookkainta ”kesämökkiä”. Keskiaikaista linnaa muistuttava valtava rakennuskompleksi näyttää olevan jopa suurempi kuin Käkisalmen maalaiskunnan Vuohensalon etelälaidalla sijaitseva iso ökyrakennus.
[Top of the page]
|
|
Salmi raunioituu ja taantuu |
 |
Mantsinsaari on edelleen eristyksissä. Aikaisemmin vuonna 2003 huhutut moskovalaisten aloittamat kunnostustyöt Mantsinsaaren matkailun kehittämiseksi ovat toistaiseksi edelleen huhupuheita.

Salmi, Lunkulansaari
Ruostunut lossi maksaa nyt rannalla, eikä pengertie ole ajokelpoinen. Mantsinsaari näyttää edelleen uinuvan lähes autiona.
Lunkulansaaressa on yksi asuttu kylä, ja siellä ollut maitotila on kokonaan rikottu ja hylätty.
Karkunkylässä kesällä 2002 rikottavana ollut pioneerileiri on nyt osittain maan tasalla. Vanha suomalainen koulurakennus on enää luuranko, ja paikalla on leirin kakkosrakennuksessa paikallisia miehiä pitämässä päämajaa.
Kylässä on joitakin lehmiä ja lampaita, vaikka osa taloista näyttää olevan vain kesäkäytössä.
Orusjärven kirkko on edelleen pystyssä, mutta kato näyttää vievän taloja tyhjiksi. Kylä on kuitenkin edelleen asuttu, ja siellä on useita lehmiä. Vanhaa rajaa myötäilevä hiekkatie Saarijärveltä Rajaselkään ja sieltä Orusjärvelle on syksyllä 2003 todettu ajokelpoiseksi myös henkilöautolle.
[Top of the page]
|
|
Soanlahdella enää kourallinen asukkaita |
 |
Soanlahti autioituu edelleen, kun yksi hirsitalo on palanut kirkonkylässä. Kylässä on enää puoli tusinaa asuttua taloa, ja kun kirkonkylä on jo pitkään ollut Soanlahden ainoa asuttu kylä, on Soanlahden asukasluku vähentynyt 65 vuodessa yli 3.000 hengellä!

Soanlahti kk
[Top of the page]
|
|
Sortavala siistiytyy yhä |
 |
Sortavalan suomalaiset arvorakennukset on maalattu ja restauroitu yksi kerrallaan. Yllättävä oli myös vanhan Raamattutalon julkisivuun ilmestynyt suomenkielinen kyltti "Risti ja Raamattu”.

Sorvavala, Raamattutalo
Hotelleista Piipun Piha on lisännyt suosiotaan turvallisena majoitus- ja paikoituspaikkana. Ravintolan laajennustyö on aloitettu mutta se on edennyt hyvin hitaasti. Vielä lokakuussa 2003 se oli kesken.
[Top of the page]
|
|
Sortavalan maalaiskunta uinuu |
 |
Karjalan kauneimpiin alueisiin kuuluva Sortavalan maalaiskunta elää raunioituneena. Myllykylän mylly, Niemiskosken kookas tehdas ja Kasinhännän kasarmi ovat raunioina.

Sorvavala mlk, Winterin huvila
Neuvostoaikainen Helylän lentokenttä on hylätty, Karmala on täynnä ruostunutta neuvostoromua ja Niemelänhovi vetelee viimeisiään. Maalaiskunnan alueelta on vaikea löytää mitään korjattua. Winterin huvilaa on kuitenkin remontoitu ja Miikkulan kirkko Riekkalansaaressa on maalattu ja kunnostettu.
Laatokalla Valamon luostaria on kunnostettu. Luostarikehän toiletti on Karjalan kallein (käynti maksaa euron) mutta myönteisiäkin uutisia on. Yläkirkon alennustila alkaa olla ohi. Seinä- ja kattomaalauksia on entisöity yksi kerrallaan.
[Top of the page]
|
|
Suistamon tiestö heikkenee |
 |
Suistamon alueella ei tunnu tapahtuvan mitään. Kirkonkylä kuihtuu hiljalleen tarjoamatta työpaikkoja viimeisille asukkailleen. Samalla Suistamo eristäytyy muusta maailmassa. Varsinkin Suojärven suuntaan hiekkatie on heikentynyt jatkuvasti.

Suistamo, kauppa
[Top of the page]
|
|
Suojärvi rapistuu |
 |
Metsäyhtiö Zapkarelles ja muutama muu firma toki jaksaa toimia, mutta tyhjeneviä asuntoja näkyy kaikkialla. Hyrsylän Mutka on nyt ilman palveluja, kun Hautavaaran kauppa on suljettu.

Suojärvi, Suvilahti
Kaipaan pohjoispuolella ja Turhanvaarassa sijainneet kollektiivitilat ovat raunioina, ja Annantehtaan pioneerileiri on rikottu perustuksiaan myöten.
[Top of the page]
|
|
Säkkijärven kylät jäämässä ohitusteiden varjoon |
 |
Ala-Hämeen pieni kylä lokakuuta 2003: yksinäinen mies töissä heinävarastossa, ja vanhus menossa kylän ainoaan kauppaan. Säkkijärven kaikki asutut kylät ovat syrjässä valtatieltä, joka yhdistää Pietarin pohjoisen Euroopan ainoaan euroa käyttävään EU-jäsenvaltioon.

Säkkijärvi, Vilajoki
Viisi kilometriä vilkkaalta valtatieltä vie raunioituneeseen, kituvaan neuvostokylään, entiseen Ala-Hämeen kylään, jossa maatalouskoneet ovat ruosteessa, ja yhä useampi talo on autioitunut.
Kirkonkylän raunioitunut kollektiivitila asuttaa muutamia likaisia porsaita ja Nisalahden rapistuneen kaupan portailla viihtyy vain yksinäinen kulkukoira. Silti Vilajoen lahden rantamilla ja Nisalahden eteläpuolella rakennetaan suuria luksusmökkejä uusrikkaille.
Mutta tiet ovat poikki: Vanhan Kuninkaantien sillat Vilajoella ja sieltä Heinlahden suuntaan ovat rikki. Se tie, joka alun perin yhdisti suomalaisten intressit kasvavaan Pietariin, on kasvamassa umpeen Säkkijärven eteläosissa. Köyhtyvä Säkkijärvi symbolisoi surullisella tavalla Karjalan tragediaa.
[Top of the page]
|
|
Terijoki ei majoittanut suomalaisia |
 |
Kuokkalaan ja muualle Terijoen lomapaikoille on kohonnut muutama uusi ravintola, mutta suuret luksushuvilakylät eivät vielä näytä valmistuneen, vaikka niitä on rakennettu jo toista vuotta.

Terijoki kk
Suomalaisten lomailu Terijoen alueella sen sijaan ei juuri herätä toiveita: suomalaiset turistit käännytettiin syksyllä 2003 pois Kuokkalan suuresta Repinskaja-hotellista. Hotellilla ei olekaan oikeutta majoittaa suomalaisia: lähin ulkomaalaisia palveleva hotelli olisi hotellin edustajan mukaan Pietarin kaupungin porteilla, Olginossa. Suomalaisten mieleen tuli elävästi käsite ”etninen puhdistus” näillä vanhoilla suomalaisalueilla.
Ranskalainen TV-ryhmä kuvasi kesäkuussa 2003 suosittuun TV3-kanavan Thalassa-ohjelmaan Terijoen rantaa ja rikottua ”Terijoen hallituksen” kokoontumispaikkaa. Terijoen hiekkaranta on edelleen suosittu venäläisten lomailupaikka, vaikka Suomenlahden tila huolestuttaa ympäristöväkeä.
Terijoen luterilainen kirkko on palautettu alkuperäiseen asuun. Neuvostoliiton häpäisemänä se oli rapistunut, torninsa menettänyt elokuvateatteri Pobeda. Nyt alkuperäisen tornin täydellinen kopio on valmis, samoin pyöreät lasi-ikkunat. Työmaan aita on poistettu kirkon ympäriltä.
[Top of the page]
|
|
Uukuniemellä eletään piikkilanka-aidan eristäminä |
 |
Itä-Uukuniemi elää hiljaiseloaan piikkilanka-aidan itäpuolella. Ainoa asuttu kylä Sikopohja tuntui entisestään hiljentyneen kesällä 2003.

Uukuniemi, raja
Rajavartiostolla on toimipisteensä Kalattomassa ja Ännikäisessä, ja hiljaisen, epävirallisen rajanylityspisteen itäpuolelle Lievejärven kohdalle on ilmestynyt uudet englannin- ja suomenkieliset rajavyöhykkeen varoituskyltit. Muiden kolmen hiekkatien varrella moisia kylttejä ei ole näkyvillä.
[Top of the page]
|
|
Uudenkirkolla tehdään asfalttia |
 |
Asfalttitie Halilan parantolan risteykseen Terijoen tieltä on valmistunut. Parantola elää hiljaista elämäänsä vanhusten lepokotina. Parantolan länsipuolelle on vanhan navetanraunion yhteyteen rakennettu pieni tsasouna.

Uusikirkko, Halila
Patrun ja Makulan välissä hiekkatie saattaa pian saada asfaltin, mutta Makulasta Kuolemajärven Pentikkälään erinomainen asfalttitie on jo valmis.
[Top of the page]
|
|
Vahviala on tuhotun teollisuuden muistomerkki |
 |
Louko lokakuussa 2003: nuori mies nostaa kaksi ämpäriä vettä kylän kaivosta ja kantaa niitä neuvostoaikaiseen kerrostaloon. Samana päivänä Kintereen kylässä vanha nainen vetää taakkaansa pienessä kärryssä ja aloittaa pitkän kävelymatkan kohti Nurmin asemaa.

Vahviala, Louko
Syksyinen Vahviala elää rappiota, jollaista ei luulisi näkevän vain muutaman peninkulman päässä Suomen nykyisestä rajasta.
Vahvialassa on vain kaksi valopilkkua antaa toivoa työstä ja toimeentulosta: Kintereen ja Vahvialan kylissä on pienimuotoista sahatoimintaa.
Muualla teollisuus on raunioina: Rakkolanjoella raunioina ovat tiilitehdas ja paperitehdas (tiilirakennus osittain asuntoina) mutta kaakelitehtaasta ei ole jäljellä muuta kuin tiilimurskaa.
Nurmissa ei tehtaita enää ole, ja Kintereen kylässä on kaksimetrinen hurja koski – entinen myllyn paikka – jäänyt rappiolle: ei enää luonnontilassa eikä enää hyötykäytössä.
[Top of the page]
|
|
Valkjärvellä rakennetaan bisnestä |
 |
Vuoksen rannalla, entisen Laavolan kylän luona ollut Meliator-majoituslaitos on sulkeutunut korkean aidan taakse. Kun aikaisemmin alueelle pääsi edes teoriassa, nyt korkea aita sulkee kaikki ulkopuolelle.

Valkjärvi, Laavola
Sama kohtalo on koitunut koko Valkjärven pohjoisrannan osalle: kaikki kolme rantapaikkaa on eristetty aidoilla.
Myös muualla on rakennettu aitoja. Nurmijärven keskustassa on muutama uusi luksushuvila aitojen takana. Suurin osa pitäjästä on kuitenkin edelleen asumatonta aluetta.
Valkjärvellä rakennetaan myös laskettelubisnestä. Punnusjärven eteläpuolella on kolme laskettelukeskusta. Niistä ”Snezhnij Kurort” rakentaa lisää luksusmökkejä ja ”Krasnoje Ozero” rakentaa lisätilaa päärakennuksen viereen.
Kun suomalaiset suhtautuvat Karjalaan kalliina ”pohjattomana kaivona”; samaan aikaan venäläiset tekevät Karjalassa bisnestä ja vaurastuvat. Tähän vaurastumiseen olisivat suomalaisetkin päässeet mukaan, jos 1992 silloinen presidenttimme olisi ollut kaukonäköisempi. Toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa neuvotteluja laillisten rajalinjauksien palauttamisesta.
Valkjärven ympäri kulkevaa tietä on asfaltoitu järven itä- ja kaakkoispuolella. Järven eteläpuolella on säilynyt useita suomalaisia taloja – ja maisema järven yli on komea.
[Top of the page]
|
|
Viipuria odottaa alamäki |
 |
Viipurin tulevaisuus näyttää huonolta, paljastaa eräs kaupunkia läheltä seuraava suomalainen. Kun Viipurin ohitustie piakkoin valmistuu, se vie rekkaliikenteen ohella myös varakasta pietarilaisväkeä pois Viipurin keskustasta.

Viipuri, hotelli suljettu
Matkailijoiden määrät ovat vähentyneet viimetalvisen boikotin jälkeen, ja torikauppa ei enää suju entiseen malliin. Jos laittomien CD-levyjen kauppaa aletaan valvoa, menettävät torikauppiaat aiemmin suositun myyntituotteen.
Viipurin asukkaat, jotka eivät ole tunnustaneet aikaisemmin suomalaisten matkailun merkitystä asukkaiden hyvinvoinnille, joutuvat sen nyt tunnustamaan.
Viipurin kasvu on hidasta ja haparoivaa. Torin viereen on hitaasti kohonnut asuinkerrostalo, joka ei lokakuussa 2003 vielä ollut valmiina. Myös Viipurin itäosissa on valmistunut muutama uusi asuinkerrostalo.
Sotien jälkeen luurankona seisseen Lallukan talon naapurista purettiin huhtikuussa 2003 neuvostoaikainen asumaton kerrostalo, ja itse Lallukan taloa alettiin markkinoida lupaamalla luksusasuntoja. Huhutaan, että naapuritalon purku tehtiin ilman lupaa, ja vielä lokakuussa 2003 lattioita kannattaneet teräspalkit näkyivät yhä rakennuksen ikkunoista.
Huonommin kävi Viipuri-hotellille, joka sijaitsee entisen Karjala-lehden tiloissa. Loppukesällä 2003 käytiin hotellin omistuksesta aseellisia yhteenottoja, ja koko hotelli suljettiin ”toistaiseksi”, teknisiin syihin vedoten. Viipurin keskustassa on kuitenkin avattu muutama pieni hotelli, joiden asema on hiljalleen vakiintumassa.
Vaikka Leninin patsas on edelleen keskeisellä paikalla Punaisenlähteentorilla, Nälkälinnan edustalla ollut Lenin-reliefi on kuitenkin syksyllä 2003 peitetty Viipurin linnaa mainostavalla julisteella.
[Top of the page]
|
|
Viipurin maalaiskunnasta löytyi pääkalloja |
 |
Vanhoja sotatantereita tutkitaan yhä kiihtyvällä tahdilla. Venäläiset kaivavat sotamateriaalia torimyyntiä varten. Suomalainen retkikunta tutki Ihantalan Pyöräkankaalla jäänteitä metallinpaljastimella elokuussa 2003.

Viipurin mlk, Pyöräkangas
Suuri oli yllätys, kun erään kiven päälle oli kasattu ihmisen luita ja pääkallon osia. Pyöräkankaalla taisteltiin Ihantalan viimeisiä taisteluja heinäkuun alkupuolella 1944. Alueella tapahtui viimeinen venäläisten läpimurto.
Muualla maalaiskunnan alueella on hiljaista. Suur-Peron neuvostoaikaisia teollisuusrakennuksia on rikottu viimeisen vuoden aikana. Välillä tiukasta valvonnasta tunnettu Portinhoikan passintarkastuspiste on helpottunut, ja puomin ohi pääsee nopeasti passia näyttämällä.
[Top of the page]
|
|
Virolahdella uusia palveluja |
 |
Itä-Virolahden rajakauppa kehittyy ja kasvaa. Uuden ”K-Supermarketin” (ei kuulu suomalaiseen ketjuun) vieressä on avattu motelli, ja Robin Hood on kasvanut. Viipurin Veikot vaihtoi myymälärakennusta naapuritaloon, ja on nyt nimeltään Inkiläisen kauppakeskus.

Viipurin mlk, Pyöräkangas
[Top of the page]
|
|
Vuokselassa lakkautettu sotilaskasarmi |
 |
Vähäväkisen Vuokselan alueen tilanne heikkenee ja hiljenee. Räihärannan sotilaskasarmi on lakkautettu, portit avattu ja rakennukset rikottu.

Vuoksela, Uusikylä
Yllättäen aiemmin suljetun alueen sisältä on samalla paljastunut samanlaisia Saksan rahoittamia upseerien asuntoja, joita on rakennettu Itä-Saksan palautuksen jälkeen myös Hiitolan kirkonkylään ja Koiviston Makslahden asemalle (Römpöttiin).
Noisniemen entinen pioneerileiri on nyt lopullisesti lakkautettu, ja paikalla toimii kesällä hiljainen lomakeskus. Tie perille on kuitenkin erittäin huono, eikä asiakkaita juurikaan ole.
Vuokselan kirkolla tilanne on edelleen vaikea: kirkko on uusrikkaan rakentaman aidan takana, ja irrallaan liikkuvat koirat estävät tutustumisen paikkaan.
Uusikylä rapistuu edelleen. Hieman korjailtu neuvostoaikainen navettarivi näyttää tulleen jälleen hylätyksi.
[Top of the page]
|
|
Vuoksenranta eristäytyy |
 |
Vuoksenrannan pitäjän alue jatkaa hiljaiseloaan ilman palveluja. Vuoksenrannan kirkolla on muutamia asuttuja taloja, ja Oravankytö kituuttaa ilman sähköä. Tiet Räisälästä ja Vuokselasta Oravankytöön ovat muuttumassa ajokelvottomiksi.

Vuoksenranta, Oravankytö
[Top of the page]
|
|
Värtsilän rajakauppa kehittyy |
 |
Itä-Värtsilän rajakauppa kasvaa. Aivan tullin viereen on avattu kauppoja ja huoltoasema. Kolmas Plus –kauppaa tunnutaan koko ajan laajennettavan. Aluetta vastapäätä on avattu erillinen myyntipiste rajavyöhykelupia varten. Samalla Värtsilän kaupunkiin johtava maantie on vihdoin asfaltoitu.
Suositun Jänisjärven Hotellin pohjoispuolelle on avattu ”sininen hotelli”, joka kuitenkin sijaitsee tien ”väärällä” puolella, kun vanhempi kilpailija on aivan Jänisjärven rannassa.
[Top of the page]
|
|
Äyräpäällä hiljainen kesä |
 |
Äyräpään kirkolla on ollut hiljaista, kertoo Vuoksen rannalla ”mustalaisleiriä” isännöivä Gennadi. Puukehikon suojissa ”Kennadin krouvia” pitävä venäläismies valitteli syksyllä 2003 hiljaiseksi jäänyttä suomalaiskesää Äyräpäässä.

Äyräpää kk
Viisumivaikeudet ja ennakkoluulot vähensivät matkailumääriä tällä kauniilla rantapaikalla. Läheisessä Pölläkkälässä on kuitenkin rakennettu kesän aikana. Vuoksen rannalla isoon puutaloon on avattu majoitusliike Alpinist, ja uusi pikkukauppa ja muutama kesämökki on valmistunut.
Muualla pitäjän alueella eletään hiljaiseloa.
[Top of the page]
|